Kävin nyt illasta koiran kanssa keräämässä juhannustaikoja. Olen koko viimeisen viikon nähnyt lukuisia unia, mutta juuri viimeyönä kun olisi ollut juhannusyö ja seitsemän kukkaa tyynyn alla, en nähnyt yhtään mitään. Olen höpsö ja ehkä minulla on vielä oikeus olla pienen hetken se pieni tyttö, joten kävin keräämässä uudet kukat tyynyni alle ja toivon tänäyönä parempaa onnea.
Olen useinkin miettinyt unia. Minun uneni ovat useimmiten rauhallisia ja hyvinkin arkisia, mutta ikäväkyllä petyn hyvin usein herätessäni. Olen alkanut viimeaikoina näkemään toistuvasti unia miespuolisesta ystävästäni. Seksuaalisväritteisiä. Unia hänen vahvasta kehosta minun päälläni, siitä miten hän näykkii ja nuolee ihoani. Unissa tunnen hänen tuoksunsa ja lämpönsä, jokaisen työnnön ja halun tuottaa lisää mielihyvää. Kiedon jalat ja kädet hänen ympärillensä, puristan vähän sitä lihaksikasta vartaloa. En ymmärrä itseäni. Enkä saa näitä unia loppumaan. Ilmeisesti ainoa tapa siihen oli kerätä seitsemän kukkaa tyynyn alle. Kaikista pahinta täsä kuitenkin on, että olen jokakerta pettynyt herätessäni. En haluaisi myöntää että haluan häntä väärällä tavalla.
Olipa kerran poika, joka tapasi tytön. Tyttö rakastui poikaan ja halusi antaa tälle kaiken, mutta koska hän tiesi ettei saisi koskaan rakastua tähän poikaan, täytyi tytön huokaista surusta joka aamu ja keittää aamukahvit. Tämän suurempaan rakkaustarinaan en pysty.
Tunnen itseni välillä säälittäväksi, vaikka ei minussa oikeasti mitään kovin säälittävää ole.
Olen minä joskus ollut rakastunut. Pelkäsin vain etten ehkä enää ikinä pysty samaan tunteeseen, vaikka hengitän ja elänkin rakkautta. En ole haihattelija, en pidä saippuanovelleista tai romanttisista komedioista. En usko satuihin, eikä yhtä ja ainoaa prinssiä ole. Unissani kuitenkin elän sen mitä päivähaaveissani kiellän; ja luojan kiitos suurimpia osia en muista enää aamulla.
On parasta vain elää autuaassa tietämättömyydessä siitä mitä oikeasti alitajuisesti haluaa tai pelkää. Vain jo tämä yksi uni uhkaa pilata ystävyyssuhteen, jota ei ehkä ole edes miehen ja naisen välille koskaan tarkoitettu. Ihmisiä me kaikki olemme, sitä mieltä minä aina olen ollut. Mutta ikäväkyllä, minulla ainakin on vaistoni.
En ole yhtään sen parempi, kuin naapurin kiimanen uroskoira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti